Ke 29.6. Helsinki-Travemünde
Euroopan pidemmät reissut olivat olleet meillä suunnitelmissa jo muutaman vuoden, mutta korona siirsi näitä suunnitelmia aina eteenpäin. Sen vuoksi olikin tämän reissun aloitus erityisen odotettu!
Reissua oli suunniteltu siis pitkään. Olimme varanneet majoitukset jo hyvissä ajoin. Tänä vuonna teimme myös yhteisen pakkauslistan, jotta emme ottaisi juurikaan ylimääräistä kampetta mukaan.
Kotoa lähdimme molemmat moottoripyöräporukat noin kello kymmenen aikaan. Tapasimme toisemme Vääksyssä, josta lähdimme perätysten jatkamaan matkaa kohti Vuosaaren satamaa. Laivan lähtöaika oli 16.15 ja olimme lopulta satamassa jo hyvissä ajoin vähän kello 14 jälkeen.
Emme joutuneet satamassa odottelemaan kovinkaan kauan, kun jo pääsimme laivaan. Hyttimme oli perushytti neljälle hengelle. Olimme lisäksi ostaneet ateriapaketit laivaan, joten ruoan saamisesta ei tarvinnut huolehtia koko laivareissun aikana lainkaan.
Laivalla söimme keskiviikkona illallisen ja ihailimme auringonlaskua kannella. Torstai-aamuna söimme aamiaisen heti heräämisen jälkeen ja lisäksi kävimme syömässä vielä brunssin hieman klo 12 jälkeen. Tällä pärjäsimme hyvin iltaan saakka, jolloin söimme vielä päivällisen. Nämä kaikki siis kuuluivat ateriapaketin hintaan.
Muuten aika kului laivalla mm. käymällä saunassa ja porealtaassa, liikkumalla laivan pienellä kuntosalilla sekä lepäämällä ja lukemalla kirjoja hytissä.
Laivahan pääsi lopulta Helsingistä lähtemään kaksi tuntia myöhässä. Travemündeen saavuttiin kuitenkin ihan aikataulun mukaan eli klo 21.45. Laivasta ulos pääsemiseen meni kuitenkin vielä oma aikansa.




Kommentit
Lähetä kommentti