Pe 1.7. Seesen (Saksa)- Haiming (Itävalta)

 Aamulla heräsimme Seesenissä sateen ropistessa ikkunaan. Majapaikkamme oli Ferhweh Harz  ja emme tosiaan yöpymistä pidempään ehtineet majoituspaikkaan tutustua. Mutta paikasta jäi meille oikein mukava kuva siinä pienessä ajassa, jonka siellä vietimme. 



Tiedossa oli pitkä ajopäivä läpi Saksan, joten ajoissa piti matkaa taas jatkaa. Aamupala nautittiin läheisellä McDonaldsilla ja sitten matka taas jatkui.

Jatkoimme moottoritiellä ajamista tänäänkin, joten varsinaisesti ei matkan varrella ollut mitään erityisiä nähtävyyksiä. Yhden pidemmän tauon pidimme ja silloin poikkesimme pois moottoritieltä. Löysimme Kitzingenin kaupungista mukavan ruokapaikan kukkulan päältä (Bella Vista Restaurant). Ravintolassa tarjoiltiin italialaista, saksalaista ja intialaista ruokaa. Eli jokaiselle jotakin! Näköalat olivat ravintolasta oikein kivat!



Polttoaineen hinta on puhututtanut paljon Suomessa ja kyllähän se meitäkin täällä reissun päällä kovin paljon kiinnosti. Saksassa moottoritien varressa hinnat olivat samaa luokkaa kuin Suomessa (reissuun lähtiessä Suomessa bensiinin hinta oli n. 2,60 euroa), mutta jos poikkesi pois vähän kauemmaksi, niin hinta laski noin 2,20 euroon/litra. Itävallan puolella hinta laski jo noin 2 euroon/litra.

Kilometrejä kertyi tälle päivälle yli 700. Eli ei ollut välttämättä se kaikista helpoin ajopäivä. Viimeisen 50 kilometrin aikana alkoi jo Alpit siintämään näköpiirissä ja se antoi positiivista virettä viimeisille kilometreille. Itävallan puolelle siirryttyämme piti pyöriin käydä ostamassa vinjetit, jotta saisimme ajella sielläkin  moottoritiellä. Viisi euroa maksoi 10 päivän vinjetti.



Majapaikkamme oli aivan Alppien juurella Itävallassa. Paikkakunnan nimi oli Haiming ja yövyimme siellä Inn-Side Adventure Cabins- nimisessä paikassa. Tälle päivälle oli luvattu runsaasti sateita juuri meidän reitille, mutta kaikeksi onneksi säätiedotus ei lopulta pitänyt kovinkaan hyvin paikkaansa ja melkein koko matkan saimme ajaa kuivalla kelillä. Matkan jälkeen oli kuitenkin hiukan kylmä, joten perillä nautittu  Baileys-kaakao maistui hyvältä ja lämmitti oloa.



Yöpaikan mökki oli oikein söpö ja kompakti. Vaikka tilaa oli vähän, niin saimme itsemme hyvin mahtumaan mökkiin  ja lisäksi vielä yhteensä 12 laukkua! Omaa suihkua tai vessaan meillä ei ollut, vaan niihin oli erikseen yhteiset tilat. Erikoisuutena mökeissä oli sähköllä lämpiävät patjat, jotka tulivatkin yöllä heti käyttöön!



Majoituspaikka oli hieman leirintäalueen tyylinen, mutta sillä oli kiva pieni ravintola päärakennuksessaan. Jos Saksassa huomasimme, että hinnat olivat jonkin verran nousseet, niin Itävallassa ravintolassa käyminen oli vielä hyvin edullista.  Joimme alkudrinkit, söimme maittavat ruuat ja ruuan kanssa joimme yhteensä kaksi pulloa viiniä. Yhteensä ruokailu tuli maksamaan ruokineen ja juomineen hieman alle sata euroa neljältä henkilöltä. 

Hyvin maistoi uni pienessä mökissämme ja olimme iloisia siitä, että matkalla ei satanut, sillä vaatteiden kuivattaminen tuossa tilassa olisi kyllä ollut mahdotonta.

Tässä tämän päivän melko suora ajoreitti:


Ja tässä vielä linkki pieneen videonpätkään tämän päivän ajeluista:




Kommentit